Flavour of the Month: Kim Curly Band, Ossi Alisaari (Penniless)

FLAVOUR OF THE MONTH AKUSTISENA LOKAKUUSSA

Flavour Of The Monthin lokakuun livesessio nautitaan akustisena. Pikku-Torren lavalle nousevat perjantaina 1.10. helsinkiläinen Kim Curly Band sekä ikuisesti nakkilalaisen Penniless-yhtyeen turkulaistunut laulajakitaristi Ossi Alisaari.

Kim Curly Band on saanut suomalaisessa musiikkimediassa hehkutusta folkahtavalla americana/alt. country-popillaan ja nyt onkin korkea aika saada Flavour-lavalle parasta, mitä Suomella on tarjota vastineeksi Ryan Adamsin eri bändiviritelmille. Vakuuttava yhtye esiintyy Turussa tällä kertaa Kim Curly Triona (kitara, koskettimet ja lap steel), soittaen kappaleita aiemmin tänä vuonna julkaistulta debyyttialbumiltaan.

Ossi Alisaari esittelee puolestaan Pennilessin uutta, suorastaan haltioituneen vastaanoton saanutta A Cab To The City-albumia. Onkin mielenkiintoista nähdä, miten Pennilessin uran tanakin ja synkein rocklevy taipuu mies-ja-kitara-versioiksi. Ja Ossin aiempien soolokeikkojen peristeella odotettavissa lienee myös muutamia vinksahtaneita cover-valintoja.

lyhyesti:
FLAVOUR OF THE MONTH
Kim Curly Band
Ossi Alisaari (Penniless)
+ FOTM DJ team
pe 1.10. 2010 klo 21-03
Pikku-Torre, Yliopistonkatu 30, Turku
www.torre.fi
liput 3€

Continue Reading