The Avery Set: Returning To Steam (2009)
I recently joined Reviewshine. It’s a place where bands/labels/promoters can easily send digital promos to bloggers. I can fully recommend it, because I’ve been enjoying it a lot. The only problem is that even my tiny, unprofessional blog has gotten well over hundred submissions in the past two months and to be able to go through them all properly, I think I need to have more lives than a cat. Therefore it’s important to leave a good first impression and Nashville-based The Avery Set did just that with their excellent single Blown Away. After being blown away by this country-flavoured Jellyfish, I knew I had to download the whole album. The reason why the word Jellyfish constantly comes into my mind while listening to The Avery Set is that the singer/songwriter Chris Zehnder’s voice reminds me of Andy Sturmer. It could be just me, but to me their vocals sound so similar occasionally. Not that I mind at all. I freakin’ love Jellyfish and The Avery Set is certainly flirting with my heart so openly that I might not be able to resist their charm much longer and eventually will fall for them as well. Returning To Steam is full of country-tinged rock songs that range from playful and incredibly catchy to beautiful and instantly moving. It’s not entirely flawless and there’s a few songs that I’m not that big fan of. Nevertheless, Returning To Steam is mostly very impressive effort and The Avery Set is able to provide enjoyable moments to both indie rock hipsters and alt.country followers. I might need to buy a physical copy as well..
3 Comments
He-hei, hyvää musaa! Kuten aina siis…
Tämä ns. “Andy Sturmer -kompleksi” on askarruttanut kyllä mieltäni jo pitkään… Kyseisellä herralla tuntuu olevan aika paljon äänikaimoja – jo varmaan viitisen kappaletta on tullut vastaan! Iloista kyllä jokaisella on joitakin ihan omiaankin erityispiirteitä, mukaan lukien herra Zehnderillä. Ilo korvalle niin äänen kuin muunkin musiikki-ilmaisun osalta.. Sielukkuutta piisaa!
Allekirjoittaneella oli takavuosina totta puhuen peräti aikamoisen suuri innostus hra A. Sturmerin vokaaleja kohtaan… Nykyään keskittyminen suuntautuu kuitenkin huomattavasti enemmän D-kirjaimella alkaviin heläyttelijöihin.
P.S. Aiheeseen hyvin löyhästi liittyen… Täytyypä hankkia liput Turun Klubille 26.10.
Klubille on tietty lippu hankittu. Mahtava nähdä The Posies jälleen.
Styxiin pitäisi kyllä joskus tutustua itsekin. Tuskin ihan yhtä kovasti innostuisin, mutta luulen että sieltä löytyisi paljon hyviä juttuja ja ennen kaikkea hienoa laulamista.
Kannattaa kyllä tutustua Styxiin. Yhtye on saanut meikäläisen sellaiseen koukkuun, että kyky nähdä objektiivisesti on hämärtynyt täysin. Silti yritän nyt tietysti sanoa jotain (vaikka aika pitkät pätkät jo höpisinkin toisaalla).. Hardrock-/proge-leimastaan huolimatta kyse on mielestäni yllättävän popahtavasta bändistä, varsinkin vuosien 1977-83 tienoilla. Styx on erittäin mahtipontinen yhtye, joka viljelee Allman Brothers-/Queen-kitaroita ja syntikkakikkailua mutta nojautuu silti myös hyvin paljon kauniisiin melodioihin ja harmonialauluun. Kyse on toki siitä, mihin haluaa siinä keitoksessa huomionsa kiinnittää. Meikäläisen kohdalla keskeisiä juttuja ovat olleet tarttuvat biisit, poikkeuksellisen hieno laulusektio ja yleisesti jännittävä ja energinen meininki. Niin no, saksofonisoolo siellä täällä piristää myös aina..
Aika erikoinen bändi kyllä myös sen suhteen, että on äärettömän tunnettu ja myynyt miljoonia, mutta Suomessa ei kukaan ole kuullutkaan..
Virittelen tässä itse jo totta puhuen Kiss-tutustumissessioita. Yhtye, josta on luku jopa purkkapoppia käsittelevässä kirjassa, on omiaan herättämään kiinnostuksen..